Artikkelit

Artikkelit, Viimeisimmät projektit

Kuvillakin on äänensävy eli tone of voice

Omien vanhempien vihkikuva joskus 1900- luvun puolivälissä oli tehty vahvalle pahvipohjalle. Lähes mustavalkoinen kuva oli yksityiskohdiltaan väritetty. Hääkimpun neilikat hehkuivat punaisina samoin kuin morsiamen posket ja huulet. Sulhasen jo silloin pakeneva hiusraja oli tummennettu ja takkiin oli maalattu puuttuva nappi. Kuvankäsittelyllä lisättiin kuvaan tenhoa ja äänensävyä, joka vaikuttaa katsojan vuosienkin jälkeen. Nykyaikana kuvan korostukset, siivoamiset, yhdistämiset, manipuloinnit tehdään kuvankäsittely ohjelmalla huomaamattomasti. Kuinka monta henkilökuvaa onkaan päivitetty päätä kroppaan vaihtamalla!
Kuvankäsittelyllä tehdään myös myyntiä ja markkinointia.

Artikkelit

Tavanomaisesta rakennuksesta mainosteipeillä yllättävä ja erottuva

Eräänä kauniina päivänä istuimme kuppilan terassilla kaupungin hulinassa. Viereiseen pöytään istahti rouvashenkilö, joka kuunteli jutustelujamme viikon tehdyistä ja tekemättömistä töistä. Tanja-rouva huomautti, että hänelläkin voisi olla tarvetta oman lounasravintolansa ulkoisen näkyvyyden tehostamiseksi. Siitä se sitten lähti. Aluksi tehtiin tarvekartoitusta ja nopeaa tilanneanalyysiä. Miten saadaan lisää lounasasiakkaita, tukea tapahtumamarkkinointiin ja tilauksia pitopalvelulle? Juhlapalvelu Tanja Leinon Ravintola Kara oli vanha keltainen kivitalo, joka seisoi keskellä kylää näkyvästi näkymättömänä. No tehdään pikaremontti ja ulkoinen ehostus koko talolle!

Soita meille
Sijainti
Scroll to Top