JiPS ja Suurkuva rakentaa taas Alihankinta -messuja Pirkkahallissa

1520

Nysse tuli taas, Alihankintamessu-aika! Teollisuuden suurtapahtuma, joka vuosi vuodelta kerää yhteen merkittävät yritykset, avaa ovensa tiistaina 24.9. JiPS ja Suurkuva aloittivat messuaineiston suunnittelun jo hyvissä ajoin mutta aina viimemetreillä tulee kiire.

Tämän vuoden osastoista LEKO Groupin osasto koki suurimman muutoksen samalla kuin paikka muuttui A-hallissa osastonumeroksi A 1002. Verrattuna edellisiin kertoihin osaston kokoa kasvatettiin ja korotettiin, visuaalisuutta raikastettiin ja koko tilaa avarrettiin. LEKO Group koostuu raskaan valmistuksen konepajasta, teollisuuden suunnittelupalveluosaajasta sekä omia tuotteita tuottavista ryhmistä eli esittelyssä ovat Lehtosen Konepaja, LEKO Engineering, LEKO Construction, LEKO Fans, Siirtoruuvi ja TK-Vilmet.  Sama omistuspohja, yhteinen hallinto ja yhteiset liiketoiminta-alueet nivovat yhteen vahvan suuriin teollisuusratkaisuihin paneutuvan ryhmän, jonka kansainvälistyvä toiminta on kasvussa mm. teollisuuspuhaltimien erikoisalalla.

A-hallissa on myös Alvarin Metalli osastolla A442. Messuteemana on suomalainen luonto ja luonnollisuus sekä vahvat perinteet, joista suomalainen metalliteollisuus tunnetaan maailmallakin. Iso neuvottelutila tarvitaan messuillakin sillä aiempien vuosien tavoin osastolla odotetaan käytävän niin kauppaa kuin kehityskeskusteluja. Samaan tapaan yritys on laajentanut omaa toimitilaansa Etelä-Pohjamaalla Karviankylässä, jossa keskellä lakeata metsämaisemaa vieraita yllättää moderni teknologiayritys.

C-hallissa osastolla C820 Satateräs lanseeraa uutta logoa, joka modernisoitiin alkukesästä 2019. Nopeasta aikataulusta huolimatta muutos on jo näkyvillä yrityksen Siikaisten toimipisteessäkin. Johdonmukaisesti logo ajanmukaistettiin ajoneuvoteippauksiin, ulkomainoksiin ja opasteisiin sekä digitaalisen markkinoinnin välineisiin ja verkkosivustolle. Alihankintamessuilla Satateräksen osastolla on esittelyssä myös SWF-tuotteita.